Selvityksen tavoitteena oli askea kausivaihtelusta aiheutuvat vuosittaiset lisäkustannukset kotimaisen puun toimitusketjussa ja tunnistaa kausivaihtelun syitä, vähentämiskeinoja ja niihin liittyviä jatkotutkimustarpeita.
Metsähakkeen tuotantoketjut Suomessa vuonna 2016
Terminaalihaketuksen osuuden kasvu metsähakkeen tuotannossa taittui ainakin toistaiseksi Metsätehon tuoreen selvityksen mukaan. Tienvarsihaketus on edelleen selvästi yleisin metsähakkeen tuotantoketju. Pienpuun ja järeän runkopuun terminaalihaketuksen sekä hakkuutähteiden tienvarsihaketuksen osuudet nousivat ennätystasoilleen vuonna 2016.
Hakkuualueen rajan muodostus hakkuukoneen sijaintitietoon perustuen
Tutkimuksen tavoitteena oli luoda menetelmä hakkuualueen rajaukseen hakkuukoneen sijaintitietoon perustuen. Kehitetty menetelmä perustuu Delaunay-kolmiointiin, puskurivyöhykkeen muodostukseen ja tiettyihin parametriarvoihin, joiden avulla muodostetaan hakkuualueiden toteutuneet rajat.
CO2-eq-päästöt ja energiatehokkuus metsäbiomassojen toimitusketjuissa – terminaalien vaikutus
Tutkimuksen tavoitteena oli vertailla työkoneiden ja kuljetusajoneuvojen CO2-eq-päästöjä ja energiatehokkuutta pienkokopuun, kantojen, hakkuutähteiden ja järeän lahopuun toimitusketjuissa. Suorien toimitusketjujen lisäksi biomassojen kuljettaminen biomassaterminaalien kautta oli toimitusketjuvertailuissa keskeisesti mukana.
Wood measuring methods used in Finland 2016
Metsätehon tuloskalvosarja 3b/2017: Wood measuring methods used in Finland 2016 In Finnish
Puutavaran mittausmenetelmien osuudet 2016
Puutavaran mittausmenetelmien osuudet vuonna 2016 on nyt julkaistu. Tilasto perustuu kyselyyn vastanneiden Metsätehon osakasyritysten ilmoittamiin kotimaisen puun mittausmääriin, ja se kattaa noin 81 % kotimaisista markkinahakkuista vuonna 2016.
Terminaalitoiminnot energiatehokkaassa puutavaralogistiikassa. Loppuraportti
Metsätehon tuloskalvosarja 2/2017: Terminaalitoiminnot energiatehokkaassa puutavaralogistiikassa. Loppuraportti. Muut liittyvät julkaisut: Metsätehon raportti 242: Terminaalitoiminnot energiatehokkaassa puutavaralogistiikassa. T3 Metsätehon tiedote 5/2017: Terminaalit tärkeä osa puulogistiikkaa
