Kohdennetulla metsänlannoituksella kestävää kasvua ja hiilensidontaa (KoMe) –hankkeen (2022–2024) tavoitteena oli tuottaa metsäalan toimijoille ja metsänomistajille selkeät ja yhtenäiset suositukset metsänlannoituksen taloudellisesti ja ekologisesti kestävään kohdentamiseen ja pilotoida lannoitukseen soveltuvien kohteiden paikkatiedon tuottamista.
Hanke oli osa maa- ja metsätalousministeriön keväällä 2020 käynnistämää maankäyttösektorin Hiilestä kiinni -ilmastotoimenpidekokonaisuutta, jolla pyritään vähentämään maa- ja metsätalouden ja muun maankäytön kasvihuonekaasupäästöjä ja vahvistamaan hiilinieluja ja varastoja. Hanke toteutettiin yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen ja Suomen metsäkeskuksen kanssa. Hanke on päättynyt ja sen tulokset on julkaistu vuosien 2023 ja 2024 aikana.
Hankkeen tulokset
Metsänlannoitus nyt ja tulevaisuudessa: Synteesiraportti (Luonnonvarakeskus)
Metsänlannoitus nyt ja tulevaisuudessa -synteesiraporttiin on koottu viimeisin tutkimustieto metsänlannoituksesta ja metsänlannoituksen vaikutuksista. Julkaisu on kattava tietolähde metsäalan toimijoille, metsänomistajille tai muuten lannoituksesta kiinnostuneille tahoille.
Metsänlannoituksen kestävät kohdevalinnan kriteerit (Metsäteho)
Metsätehon johdolla laaditut metsänlannoituksen taloudellisesti ja ekologisesti kestävät kohdevalinnan kriteerit mahdollistavat paikkatiedon tuottamisen potentiaalisista lannoitusalueista sekä lannoittamatta jätettävistä (No go) alueista. Kriteerit on laadittu kivennäismaiden kasvatuslannoituksille ja turvemaiden tuhkalannoituksille, ja ne on eritelty lannoittamatta jätettävien alueiden kriteereihin, potentiaalisten lannoitusalueiden kriteereihin sekä toteutuskelpoisuutta rajaaviin kriteereihin.
Paikkatieto potentiaalisista metsänlannoitusalueista (Suomen metsäkeskus, Metsäteho)
Suomen metsäkeskus on tuottanut kestävän kohdevalinnan kriteereitä hyödyntäen hilatason paikkatietoa potentiaalisista lannoitusalueista ja lannoittamatta jätettävistä (No go) alueista koko Manner-Suomen alueelta. Päivitetty hilatason paikkatietoaineisto pyritään julkaisemaan vuoden 2025 aikana.
Metsäteho jakaa Suomen metsäkeskuksen potentiaalisten lannoitusalueiden hilatiedosta muodostamansa lannoituspotentiaalialueet sekä lannoittamatta jätettävät alueet ja suojavyöhykkeet –paikkatiedon verkkosivujensa kautta. Paikkatieto No go -alueista ja potentiaalisista lannoitusalueista havainnollistaa ja konkretisoi metsänomistajille ja metsäalan toimijoille mahdollisia lannoitusalueita. Alueen soveltuvuus lannoitukseen on varmistettava aina ennen lannoituspäätöksen tekemistä.
Valtakunnallinen metsänlannoituspotentiaali (Metsäteho)
Metsätehon tekemä laskelma antaa vastauksen siihen, miten suuri lisäkasvu olisi saavutettavissa, jos Suomen metsäkeskuksen potentiaalisten lannoitusalueiden hila-aineistosta muodostetut lannoituspotentiaalialueet kasvatus- tai tuhkalannoitettaisiin kertaalleen.
Koulutus- ja viestintämateriaalit (Suomen metsäkeskus)
Suomen metsäkeskuksen laatimana valmistui mm. metsänlannoituksen mahdollisuudet infokortti ja verkkokurssi. Hankkeen tuloksia tullaan hyödyntämään myös metsänhoidon suositusten päivitystyössä.
Julkaisut
Luonnonvarakeskuksen synteesiraportti: Metsänlannoitus nyt ja tulevaisuudessa
Metsätehon tuloskalvosarja 6/2024: Metsänlannoituksen kestävät kohdevalinnan kriteerit.
Metsätehon lannoituspotentiaalialueet -paikkatieto.
Metsätehon tuloskalvosarja 10/2024: Valtakunnallinen metsänlannoituspotentiaali – kestävien kohdevalintakriteerien mukaisilla lannoitusalueilla.
Suomen metsäkeskuksen hankesivu.
Rahoittajat


