Reaaliaikaisen satelliittipaikannuksen korjauksen (RTK-korjaus) käyttöönotto on nostanut metsäkoneiden paikannustarkkuuden uudelle tasolle. Aiemmin metrien tarkkuudella toiminut paikannus yltää nyt desimetriluokkaan, mikä parantaa merkittävästi koneiden sijaintitiedon tarkkuutta ja hyödyntämismahdollisuuksia. RTK-korjauksen ansiosta hakkuukoneen ja edelleen hakkuulaitteen tarkempi sijainti mahdollistaa esimerkiksi tiedon kaadettujen puiden sijainneista.
Tutkimuksen päätavoitteena oli selvittää, kuinka tarkasti tarkkuuspaikannetulla hakkuukoneella voidaan määrittää kaadetun puun sijainti. Lisäksi selvitettiin, miten hakkuulaitteen sijaintitietoa voidaan hyödyntää ajouralle osuvien puiden tunnistamisessa. Tätä tietoa voidaan käyttää metsikön lähtöpuuston arvioinnissa, sillä ajourilta kaadetun puuston ajatellaan kuvastavan korjattavan metsikön puustoa ennen hakkuuta.
Tulosten perusteella keskimääräinen sijaintiero hakkuulaitteen määrittämän ja maastossa mitatun puun sijainnin välillä oli 0,54 metriä. Ajourapuuston tunnistaminen hakkuulaitteen sijaintitiedon kautta osoittautui toimivaksi menetelmäksi, vaikka ajourapuustosta johdettujen lähtöpuuston tunnusten tarkkuudessa havaittiin jonkin verran eroa. Menetelmän tarkkuus on sitä suurempi, mitä vähemmän vaihtelua puusto, maasto, ajouraverkosto ja kuviomuoto sisältävät.
Puolen metrin paikannustarkkuus tarjoaa jo hyvän perustan kuljettajan työn tukemiseen esimerkiksi rajalinjojen sijainnin tarkastelussa. Tarkkuuden paraneminen avaa myös uusia mahdollisuuksia metsäisen paikkatiedon keräämiselle ja hyödyntämiselle erilaisissa laskenta- ja suunnittelusovelluksissa.
Julkaisut
Juho Ylä-Pöntisen opinnäytetyö: Saatvailla eRepo – Hakkuukoneen paikannuksen tarkkuus ja ajourapuuston hyödyntäminen lähtöpuuston määrittämisessä
Lisätietoja
Erikoistutkija Heikki Ovaskainen
[email protected]
puh. 050 300 6188
Metsäteho Oy
