Metsätehon Korjuun suunnittelu -oppaan runkolukutaulukot on päivitetty vastaamaan uusimpia Hyvän metsänhoidon suosituksissa esitettyjä harvennusmalleja. Taulukot on tarkoitettu hakkuukoneen kuljettajan apuvälineeksi työnaikaiseen harvennusvoimakkuuden seurantaan. Niiden avulla kuljettaja voi varmistua siitä, että kasvatettavaksi jäävän puuston määrä vastaa ns. perusmallien mukaista tasoa.
Tapio julkaisi vuonna 2024 uudet hoidettujen talousmetsien harvennusmallit. Ne kuvaavat puuntuotannollisesti optimaalista kasvatustiheyttä. Mallikirjastossa on useita vaihtoehtoja mm. erilaisille harvennustavoille mutta ns. ”perusmallit” koskevat alaharvennuksia 3 prosentin tuottovaatimuksella.
Näiden perusmallien soveltamisen tueksi on nyt julkaistu myös työpistekohtaiset runkolukutaulukot, jotka laadittiin Metsätehon ja Tapion yhteistyönä. Taulukon avulla hakkuukoneen kuljettaja voi tarkkailla jäävän puuston runkolukua ohjaamosta käsin ja näin varmistua siitä, että määrä vastaa suosituksia. Alkuperäiset valtapituuteen ja hehtaarikohtaiseen pohjapinta-alaan perustuvat mallit muunnettiin työpistetasolle jäävän puuston keskiläpimitan, pohjapinta-alan ja valtapituuden keskinäistä suhdetta kuvaavien mallien avulla. Tuloksena oli taulukko, joka kertoo tavoiterunkomäärän puomin ulottuman sisälle jäävässä puoliympyrässä. Määrä vaihtelee puuston keskiläpimitan, kasvupaikan ja maantieteellisen sijainnin mukaan. Keskiläpimitta arvioidaan työpisteen toiseksi suurimman ja pienimmän puun rinnankorkeusläpimittojen keskiarvona.
Vastaavat aiempiin harvennussuosituksiin perustuvat taulukot ovat olleet käytössä jo 90-luvulta lähtien ja kuljettajat ovat tottuneet niiden käyttöön. Jatkossakin on suosituksena, että kuljettaja tarkkailee jäävän puuston määrää myös relaskooppimittauksin. Näin varmistetaan, että taulukoita on sovellettu oikein ja puuston määrä täyttää myös hehtaaritasolla suositellun tai puun myyjän kanssa sovitun määrän. Jos sovittu määrä poikkeaa perusmallin suositustasosta, tasoero on huomioitava myös työpistekohtaista runkolukutaulukkoa sovellettaessa.
Taulukot on julkaistu Puuhuolto-sivustolla jaettavassa Korjuun suunnittelu -oppaassa. Oppaasta voi ladata runkolukutaulukot myös pdf-tiedostoina.
Lisätietoja
erikoistutkija Asko Poikela
[email protected]
puh. 040 530 7159
Metsäteho Oy
