Osana puhdasta siirtymää myös työkoneiden päästöjä on vähennettävä. Ratkaisuja tähän kartoitettiin Itä-Suomen yliopiston, Luonnonvarakeskuksen, Metsätehon ja LUT-yliopiston toteuttamassa tutkimuksessa, jossa selvitettiin
Koneellinen puunkorjuu – Metsätehon verkko-opas julkaistu
Uudistettu Koneellinen puunkorjuu -verkko-opas perustuu äskettäin julkaistuun Koneellinen puunkorjuu -oppikirjaan. Opas keskittyy koneellisen puunkorjuun työmallien ympärille ja sisältää myös videomateriaalia …
Koneellinen puunkorjuu
Tässä oppaassa tarkastellaan koneellista puunkorjuuta työmallien avulla. Työmalleissa kuvataan tehokkaat tavat suorittaa harvennus- ja päätehakkuuta hakkuukoneella sekä lähikuljetusta kuormatraktorilla. Hakkuun työmalleja havainnollistetaan lisäksi opetusvideoiden avulla.
Koneoppiminen auttaa metsäkonetta tuntemaan ympäristönsä – helpottaa myös metsävaratiedon keräämistä
Lari Melander väittelee 5.3.2021. Hän tutki väitöskirjassaan metsäkoneiden tuottaman tiedon hyödyntämistä. Tuloksilla päästään lähemmäs täsmämetsätaloutta.
Metsäkoneautomaation kehitysnäkymät ovat maltilliset
Tutkimuksen tavoitteena oli muodostaa kokonaiskuva metsäkoneautomaation kehitysnäkymistä ja potentiaalista seuraavan 10 vuoden aikana ja laatia automaation tasoluokitus metsäkoneille selventämään eri automaatiotasojen ominaispiirteitä ja ilmentymiä.
Fleet Management -ohjelmistovertailu. Ponsse, Komatsu ja John Deere
Tutkimuksen tavoitteena oli vertailla konevalmistajien tuottamia konekannan hallinnan ohjelmistojen, eli FleetManagement -ohjelmistojen, ominaisuuksia sekä pohtia, kuinka ne palvelevat yrittäjää pääomatehokkuuden ja tuottavuuden kasvattamisessa. Fleet Management -ohjelmistovertailu. Ponsse, Komatsu ja John […]
