Metsäteho tutki nk. vyöhykeharvennusmenetelmän vaikutusta harvennushakkuun tuottavuuteen. Vyöhykeharvennusmenetelmän ideana on tehostaa koneellista hakkuutyötä alentamalla harvennusvoimakkuutta kuormaimen maksimiulottuvuudelta koneen sivuilta.
Puun varastointiopas valmistunut
Uuteen puun varastoinnin oppaaseen on koottu tietoja ja ohjeita erityyppisistä puun varastointiin käytetyistä varastointi- ja terminaalialueista, varastoinnin suunnittelusta sekä varastoalueiden suunnittelusta, toteutuksesta ja kunnossapidosta.
Puunkorjuu ja kaukokuljetus -tilasto 2019 julkaistu
Puunkorjuu ja kaukokuljetus -tilasto vuodelta 2019 on julkaistu. Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä korjuumenetelmien osuuksia. Puunkorjuun ja kaukokuljetuksen yksikkökustannukset nousivat vuodesta 2018.
Terminaalihaketuksen osuuden kasvu jatkui
Metsähakkeen tuotantoketjut -tilasto vuodelta 2020 on julkaistu. Tilasto seuraa metsähakkeen tuotantomenetelmien osuuksien kehitystä raaka-aineittain. Terminaalihaketuksen osuus metsähakkeen tuotannossa ylsi edellisvuoden notkahduksen jälkeen uuteen ennätykseen ja oli 36 % vuonna 2020.
Mittaustilasto julkaistu – hakkuukonemittauksen osuus kasvanut hankintahakkuissa
Puutavaran mittausmenetelmien osuudet 2020 -tilasto perustuu kyselyyn vastanneiden Metsätehon osakasyritysten ilmoittamiin kotimaisen puun mittausmääriin, ja se kattaa noin 81 % kotimaisista markkinahakkuista vuonna 2020.
Monimuotoisuuskohteiden säilyminen selviää hakkuukonetiedoista
Hakkuukonetiedon avulla pystytään todentamaan, ovatko ennalta tunnetut monimuotoisuuskohteet rajattu käsittelyn ulkopuolelle. MMM Marjo Mustolan maisterintutkielmassa kehitettiin hakkuukoneen sijaintitietoon perustuva menetelmä monimuotoisuuskohteiden säilymisen todentamiseen.
Yritykset hyödyntävät monia erilaisia HCT-yhdistelmiä
Yli 76-tonnisten puutavara- ja hakeyhdistelmien HCT-kokeiluita on ollut käynnissä vuodesta 2014 lähtien. Mukana olevien yritysten mukaan on hyvin erilaisia keinoja hyödyntää eri kokoluokkien yhdistelmiä, ja tehokkuuteen vaikuttavat mm. kuljetusyrityksen ja toiminta-alueen tarpeet.
Hakkuukonetiedot soveltuvat kuviorajausten ja ajouratunnusten laskentaan
Hakkuukoneen sijaintitiedon avulla pystytään tuottamaan laskennallisesti mm. hakattujen kuvioiden aluerajaukset, ajouraverkostot ja ajouratunnuksia. Kuvioinnin tarkkuus on riittävä metsävaratietojen ajantasaistukseen.
Puunkorjuun laadunhallinnan ja talousmetsän luonnonhoidon raportoinnin mahdollisuudet metsätiedon palvelualustalla
Metsätehon kehittämässä metsätiedon palvelualustassa on mahdollista yhdistää monilähteistä tietoa, jolla voidaan raportoida puunkorjuun korjuujälkeä ja metsätalouden luonnonhoidon todentamista. Tavoitteena ovat erityisesti erilaiset automaattiset ja puoliautomaattiset tiedonkeruun menetelmät.
Korjuun ja kuljetuksen päästövähennystavoitteiden ja -keinojen katsaus päivitetty
Selvityksessä kartoitettiin kotimaisen puun korjuun ja kuljetuksen päästöjen nykytilaa, päästöjen vähentämiseksi asetettuja tavoitteita EU:ssa ja Suomessa sekä jo käytössä että kehitysvaiheessa olevia keinojen päästöjen vähentämiseksi. Selvitys päivittää edellisen, vuonna 2019 julkaistun selvityksen tuloksia.
