Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää hakkuukoneella hakattujen puiden paikannustarkkuus käytettäessä hakkuukoneen kouran anturointia puiden sijainnin tarkentamisessa leimikolla.
Kausivaihtelusta puun toimitusketjuille yli 70 miljoonan euron vuosittaiset lisäkustannukset
Metsätehon selvityksen mukaan kausivaihtelun suurimmat kustannuserät ovat ylimääräisen korjuukalustokapasiteetin pääomakustannukset (59 % kustannuksista), puun jalostusarvon heikkeneminen kausivarastoinnin aikana (13 %) ja yksityisteiden korjaus- ja aurauskustannukset (10 %).
Kausivaihtelun kustannukset ja vähentämiskeinot puun toimitusketjussa
Selvityksen tavoitteena oli askea kausivaihtelusta aiheutuvat vuosittaiset lisäkustannukset kotimaisen puun toimitusketjussa ja tunnistaa kausivaihtelun syitä, vähentämiskeinoja ja niihin liittyviä jatkotutkimustarpeita.
Metsäsektorin autot keräsivät ajantasaista keli- ja tiestötietoa
Pilotissa testattiin automaattista tiestötiedon keruuta sekä tiestön olosuhteiden ja kunnon ajantasaisen tilannekuvan esittämistä. Pilotin tavoitteena oli kehittää uudenlaisia tiedonkeruumenetelmiä tiestön täsmäkunnossapidon ja samalla metsäsektorin kuljetusten suunnittelun tueksi.
Yhteinen suositus metsäkonetiedon omistukselle ja käytölle
Valmistuneessa metsäyhtiöiden, koneyrittäjien ja konevalmistajien yhteisessä suosituksessa on kuvattu metsäkonetiedon omistuksen ja käytön yleiset periaatteet metsätalouden töitä varten. Suosituksen tarkoituksena on selkeyttää tiedon omistuksen ja käytön pelisääntöjä sekä edistää metsäkonetietoon perustuvien sovellusten rakentamista ja palvelujen tuottamista alan toimijoita varten.
Energiatehokas puutavaran korjuu ja autokuljetus
Metsätehon 10.10.2017 järjestämän Energiatehokas puutavaran korjuu ja autokuljetus -seminaarin esitykset on tuotettu videoiksi. Taltioinnit muodostavat energiatehokkuutta käsittelevän koulutuskokonaisuuden, jossa on puheenvuoroja mm. koulutuslaitoksilta, laitevalmistajilta, yrittäjiltä ja puunhankintayrityksiltä.
Metsähakkeen tuotantoketjut Suomessa vuonna 2016
Terminaalihaketuksen osuuden kasvu metsähakkeen tuotannossa taittui ainakin toistaiseksi Metsätehon tuoreen selvityksen mukaan. Tienvarsihaketus on edelleen selvästi yleisin metsähakkeen tuotantoketju. Pienpuun ja järeän runkopuun terminaalihaketuksen sekä hakkuutähteiden tienvarsihaketuksen osuudet nousivat ennätystasoilleen vuonna 2016.
Tukkiröntgendata sahapuun ohjauksessa
Tutkimuksessa paneuduttiin puuston laatutietovaraston muodostamisen edellytysten selvittämiseen sekä sahaussimulaattorin kehittämiseen leimikoiden arvon määrittämiseksi. Tutkimus osoitti, että yhdistämällä metsässä suoritetut mittaukset ja sahoilla olevat mittaukset voidaan tuottaa sellaista informaatiota, jota voidaan käyttää sahauksen liiketoiminnan asiakaslähtöisessä ohjauksessa puunhankinnasta tuotannon suunnitteluun.
