Lähes kolmannes metsähakkeesta haketetaan Metsätehon tuoreen selvityksen mukaan jo terminaaleissa. Tienvarsihaketus on edelleen selvästi yleisin metsähakkeen tuotantoketju, vaikka sen osuus onkin viime vuosina laskenut. Kantojen tienvarsimurskauksen ja pienpuun käyttöpaikkahaketuksen osuudet nousivat ennätystasoilleen vuonna 2015.
Ainespuukuljetusten skenaariot 2020
Selvityksen ensisijaisena tarkoituksena oli tuottaa arvioita ainespuukuljetusvirtojen alueellisista painotuksista ja muutoksista uusien tuotantolaitosinvestointien myötä. Koska todellisten kuljetusvirtojen selvittäminen on hyvin työlästä, optimointimallin avulla voidaan karkeasti arvioida puukuljetusten todennäköisimpiä reittejä.
Terminaalitoiminnot energiatehokkaassa puutavaralogistiikassa – Nykytilaselvitys
Terminaalitoiminnot energiatehokkaassa puutavaralogistiikassa -hankkeen ensimmäisessä tuloskalvosarjassa on laadittu nykytilakuvaus eri tyyppisistä terminaaleista, terminaalitoiminnoista sekä terminaalien roolista aines- ja energiapuun kuljetusketjuissa.
Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 2015
Puunkorjuun yksikkökustannukset laskivat 4,3 % vuonna 2015 ja olivat keskimäärin 10,94 €/m3. Puutavaran kaukokuljetuksen yksikkökustannukset laskivat 5,7 % ja olivat keskimäärin 8,40 €/m3. Puunhankinnan yleiskustannukset olivat 3,22 €/m3.
D 3.2.1-4 Energiapuun kuljetuskaluston ja meno-paluukuljetusten skenaariot
Selvityksen tavoitteena oli kuvata energiapuun kuljetuksissa käytettävän kaukokuljetuskaluston nykytila ja tapahtunut kehitys, laatia skenaario kaluston kehittymiselle sekä kuvata meno-paluukuljetusten merkitystä energiapuukuljetuksissa.
