Energiapuun kosteuden määrittäminen metsäkuljetuksen yhteydessä
Tehokkuutta energiapuun kosteuden määrittämiseen
Kosteus on energiapuun tärkeimpiä laatutekijöitä. Nykyisin energiahakkeen kosteus määritetään yleensä vasta käyttöpaikassa, lämpö- tai voimalaitokseen toimituksen yhteydessä. Mahdollisuus määrittää energiapuun kosteus jo korjuun aikana toisi merkittäviä etuja paitsi laadun hallintaan, myös energiapuun määrän mittaukseen.
Työmallit koneellisessa puunkorjuussa
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli vertailla kolmea harvennustyömallia (sektorityömalli, sovellettu sektorityömalli, sivullepäin kaato -työmalli) ja kolmea päätehakkuutyömallia (sivullepäin kaato -työmalli, päätehakkuun sektorityömalli, eteenpäin kaato -työmalli) sekä hakkuukonesimulaattorilla että maastossa aidolla koneella. Työmalleja vertailtiin tuottavuuden, keskeisten työvaiheiden ja polttoaineen kulutuksen suhteen toisiinsa neljän kuljettajan työsuorituksen avulla. Työmallien kasausjälkien vaikutusta kuormatraktorin kuormantekoaikaan tarkasteltiin kuormantekoaikojen ja kuutiometrikohtaisten kuormausaikojen kautta. Kuormatraktorityön työmallia on lähestytty kuormatraktorityön suunnittelumallin perusteella sekä tekemällä hahmotelma päätöspuusta, jonka avulla sopivan ajotavan voi valita leimikolle. Työmalleista tuotiin esiin piirteitä myös työhyvinvoinnin, työssäjaksamisen sekä kestävän kehityksen kannalta kuljettajahaastattelujen pohjalta.
papiNet-sanomastandardi kotimaan puutavaralogistiikkaan
Puutavaralogistiikan sähköiseen sanomanvälitykseen on Metsätehon ja sen osakkaiden yhteistyönä määritetty papiNet-standardin versio, joka on nyt saatu soveltamisvalmiuteen ja julkaistaan käyttöä varten. Standardi on suunniteltu rajapinnaksi etenkin metsäyhtiöiden ja kuljetusyrittäjien tietojärjestelmien välisessä tiedonsiirrossa. Sen tavoitteena on yhdenmukaistaa puutavaran kuljetusprosesseissa käytettävät tiedot ja niiden esitystapa.
Jatkuvatoimisen istutuskoneen kehittämishanke käynnistetty
Laaja joukko metsäalan toimijoita on käynnistänyt kehittämishankkeen, jonka tavoitteena on rakentaa jatkuvatoiminen istutuskone. Tavoitteena on parantaa koneellisen istutuksen tuottavuutta ja kustannuskilpailukykyä olennaisesti nykyisestä.






