Mittaustilasto 2018 on nyt julkaistu. Hakkuukonemittaus on valtamenetelmänä pystykaupoissa. Painomittausmenetelmät ovat yleistyneet sekä kuitupuun tehdasmittauksessa että hankintakaupoissa
Koneellisten metsänhoitotöiden haasteet kartoitettiin
Kyselytutkimuksessa selvitettiin asiantuntijaryhmien näkemyksiä, miksi koneellisen työn osuus metsänistutuksessa ja taimikonhoidossa ei ole lisääntynyt odotetusti ja miten työmääriä voitaisiin lisätä.
Metsätiedon palvelualusta tehostamaan metsätiedon käyttöä
Uudenlainen metsätiedon palvelualustakonsepti testattiin Metsätehon ja maa- ja metsätalousministeriön yhteishankkeessa. Konsepti osoittautui toimivaksi, ja sillä voidaan vauhdittaa eri lähteistä saatavan paikkatiedon hyödyntämistä.
Metsäalan työntekijöiden tehtäviä, vastuunjakoa sekä työn muutosnäkymiä selvitetään
Metsäteho selvittää yhdessä metsäalan ammatti- ja yrittäjäjärjestöjen kanssa metsäalan työntekijöiden työnjakoa, tehtäviä, vastuita sekä työn muutosnäkymiä. Tuloksia hyödynnetään alan koulutuksen sisällön kohdentamisessa ja ennakoimisessa.
Puuston ennakkoleimaus helpottamaan kuljettajan työtä ja jaksamista
Tutkimuksessa tarkasteltiin puuston ennakkoleimauksen hyötypotentiaalia harvennuksella. Tulokset osoittivat, että leimauksella on pieni tuottavuutta nostava vaikutus, mutta eritoten potentiaalia laadunhallinnassa vaikeissa olosuhteissa.
Videoiden digitointi valmistui – 74 tuntia metsätyötä ja -teknologiaa vapaasti katsottavaksi
Metsätehon Suomen Metsämuseo Lustolle lahjoittamien historiallisten filmi- ja videokokoelmien digitointityö on valmistunut. Digitointihankkeen myötä videot voidaan jatkossa liittää erilaisiin julkisiin kokoelmaselaimiin, joissa aineisto on suoraan katsottavissa verkossa.
Simuloitu hakkuukonetieto tarkentaa puustotunnusten arviointia
Tutkimuksessa selvitettiin simuloimalla parannetun hakkuukoneen sijaintitiedon hyödyntämistä kaukokartoitukseen perustuvan metsäinventoinnin opetusaineistona. Tutkimustulosten mukaan simuloitu puiden sijaintitieto tarkentaa kuviokohtaisten puustotunnusten estimointia päätehakkuukohteilla.
Nykyteknologia mahdollistaa korjuujäljen laadun automaattisen mittaamisen
Metsätehon raportin osatutkimukset osoittivat, että nykyteknologian avulla on mahdollista mitata automaattisesti kaikkia korjuujäljen laadun tunnuksia, joskin osa vaatii erillisen metsäkoneeseen kiinnitettävän laitteen.
Ajouraverkosto ja ajouratunnukset voidaan tuottaa automaattisesti hakkuukonetietoihin perustuen
Tutkimuksessa kehitettiin automaattinen laskentamenetelmä, joka tuottaa toimenpidekuviolle ajourat perustuen hakkuukoneen sijaintitietoon puun kaatohetkellä.
Hakkuukonetietoa voi hyödyntää laserkeilauksen opetusaineistona
Tutkimustulosten mukaan hakkuukoneella kerätty puustotieto päätehakkuukohteilta soveltuu kaukokartoituksen referenssiaineistoksi.
