Työterveyslaitoksen vetämässä MetsäTurva-hankkeessa tutkitaan yhteistyössä Metsäteho Oy:n ja puuhuoltoketjun toimijoiden kanssa puuhuoltoketjun työturvallisuustietoa ja sen kulkua. Puuhuollon toimijat keräävät työturvallisuuteen liittyvää tietoa tapaturmista, läheltä piti- sekä vaaratilanteista päiväittäisen toiminnan ohessa. …
Työturvallisuusvideoista ohjeita raivaussaha- ja istutustyöhön
Metsätalousinsinööriopiskelijat Hanna Partanen ja Erkki Laimio Hämeen ammattikorkeakoulusta kokosivat Metsäteho Oy:n kanssa keskeisimpiä työturvallisuuteen ja työn sujuvuuteen liittyviä ohjeita opasvideoiksi raivaussahauksesta ja taimien istutuksesta.
Puun rautatiekuljetusten toimintamallit kuvattu
Rautatiekuljetusten osuus puun kotimaan kuljetuksista on Metsätehon tilaston mukaan 23 %. Junakuljetukset ovat merkittävässä roolissa erityisesti pitkien etäisyyksien kuljetuksissa. Rautatiekuljetusten suunnittelussa ja toteutuksessa käytettävistä yleisimmistä toimintamalleista on laadittu kuvaus.
Puutavara- ja hakekuljetusten HCT-tutkimusten uusimpia tuloksia
Metsäsektorin yli 76-tonnisten HCT-yhdistelmien kokeilut käynnistyivät syksyllä 2014. Vuosien aikana kokeiluihin on osallistunut lähes 20 erilaista HCT-yhdistelmää. Yhdistelmien kokonaispaino on vaihdellut 84 ja 104 tonnin välillä.
Kahden nipun kuormista tehokkuutta lyhyen puutavaran metsäkuljetukseen
Entistä suurempi osa kuormatraktorikalustosta soveltuu kahden lyhyen puutavaranipun kuormien metsäkuljetukseen. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää tämän ajotavan edellytyksiä sekä vaikutusta kuormatraktorityön tehokkuuteen. Tulosten mukaan lyhyen puutavaran ajossa voi olla kannattavaa
Kärkiohjauksella nopeutetaan puutavarakuormaimen käytön oppimista
Tutkimuksessa vertailtiin puutavara-auton puutavarakuormaimen ohjainlaitteiden käytön oppimista ja kuormaustyön tuottavuutta. Vertailtavina ohjainlaitteina olivat mekaaninen nelivipuohjaus kahdella polkimella, sähköinen kaksivipuohjaus ja kärkiohjaus.
Suojavyöhykkeitä voidaan todentaa hakkuukonetiedolla
Suojavyöhykkeiden jättäminen tärkeille elinympäristöille on osa talousmetsien luonnonhoitoa. Metsätehossa kehitettiin suojavyöhykkeiden todentamista varten uudenlainen laskennallinen menetelmä, jolla määritetään hakkuukonetiedosta vesistöille jätettyjen suojavyöhykkeiden leveydet.
Toimenpidekuvion rajaus hakkuulaitteen sijaintitiedon perusteella
Hakkuulaitteen sijaintitiedon tallentaminen alkaa vähitellen yleistyä puunkorjuussa. Tässä työssä päivitettiin Metsätehon hakkuukonekuviointimenetelmä tuottamaan käsittelykuvioita hakkuulaitteen sijaintitiedosta. Jo pienen testiaineiston tulosten pohjalta ilmenee, että
Uudistunut Korjuun suunnittelu -opas tarjoaa tietoa puunhankintaketjun ja puunkorjuun suunnittelusta
Metsätehon Korjuun suunnittelu -oppaan uudistustyö on valmistunut. Oppaan tavoitteena on antaa perustiedot puunhankinnan eri vaiheista alkaen puukaupan teosta päättyen puutavaran toimitukseen kaukokuljetusta varten.
Mittaustilasto julkaistu
Hakkuukonemittaus on käytetyin puutavaran työ-, urakointi- ja luovutusmittausmenetelmä maassamme. Sen osuus pystykauppojen mitatusta puumäärästä vuonna 2021 oli 86,7 %. Hankintakaupoissa hakkuukonemittauksen osuus (38,2 %) on kasvanut lievästi viimeisen neljän vuoden aikana kuormainvaakamittauksen vakiintuessa vajaan 40 % tasolle.
