Väkevä-kantopilkkuri -kannonnostolaitteen on kehittänyt kiteeläinen keksijä ja yrittäjä Armas Hirvonen. Väkevä-kantopilkkuri on nykyisin yksi käytetyimmistä kannonnostolaitteista Suomessa. Työntutkimuksia Väkevä-kantopilkkuri -kannonnostolaitteesta ei ole aiemmin tehty. Metsäteho Oy ja TTS tutkimus testasivat Väkevä-kantopilkkuria päätehakkuukuusikon kantojen nostossa. Pikatestissä nostettiin runsaat 200 kuusikantoa yhtenä työpäivänä.
Väkevä-kantopilkkuri Metsätehon ja TTS tutkimuksen pikatestissä
Väkevä-kantopilkkuri Metsätehon ja TTS tutkimuksen pikatestissä
Metsätehon asiantuntijatyöhön liittyvä tuloskalvosarja, 25 kalvoa.
Metsätehon kuva-arkisto hyötykäyttöön
Metsätehon kattava valokuvakokoelma 1940-luvulta 1980-luvulle luovutettiin Suomen metsämuseo Lustoon. Samalla sovittiin kuvien digitoinnista Kantapuu-museotietokantaan. Metsätehon arkiston arvoa nostaa sen järjestelmällinen arkistointi ja hyvä oheisinformaatio.
Metsänhoidon koneellistamiselle määritetään tavoitteet
Metsänhoidon koneellistamisprojektissa kuvataan alan tavoitetila vuodelle 2015 sekä tavoitetilan kannalta keskeiset tutkimus- ja kehitystarpeet. Projektin rahoitukseen osallistuu Metsätehon osakkaiden lisäksi maa- ja metsätalousministeriö.
Kuormainvaakamittaus uudistuu
Vuoden 2009 alusta alkaen astui voimaan maa- ja metsätalous-ministeriön uusi asetus (Nro 18/08, 2.12.2008) kuormainvaa´an käytöstä puutavaran tilavuuden määrittämisessä ja erien erillään pidossa. Asetus korvaa kuormainvaakamittausta koskeneen ohjeen (Nro 47/99, 13.4.1999) sekä koekäytössä olleen Kuormainvaakamittaus II -ohjeen täydentävine liitteineen.
Kuormainvaakamittaus uudistuu
Projektiin ”Kuormainvaakamittauksen käyttöönotto” liittyvä tuloskalvosarja, 37 kalvoa.
Metsähakkeen tuotannon resurssitarve Suomessa vuonna 2020
Metsähakkeen tuotannon resurssitarve Suomessa vuonna 2020
Projektiin ”Puupolttoaineen lisäysmahdollisuudet ja sen kustannukset Suomessa” liittyvä tuloskalvosarja, 31 kalvoa.
Metsähakkeen käytön lisääminen mahdollista muttei helppoa
EU:n energia- ja ilmastostrategian linjausten mukaisesti Suomessa on tavoitteena nostaa uusiutuvan energian osuus energian loppu-kulutuksesta 38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategiassa on arvioitu, että vuonna 2020 puupolttoaineiden primäärikäyttö Suomessa on 93-97 terawattituntia (TWh), josta metsähakkeen käyttötavoitteeksi on asetettu yhteensä 12 miljoonaa kiintokuutiometriä eli noin 24 TWh.
Puupolttoaineiden saatavuus ja käyttö Suomessa vuonna 2020
Puupolttoaineiden saatavuus ja käyttö Suomessa vuonna 2020
Projektiin ”Puupolttoaineen lisäysmahdollisuudet ja sen kustannukset Suomessa” liittyvä tuloskalvosarja, 59 kalvoa.
Logistiikan näkymät ja bioenergian mahdollisuudet
Avaus Toimitusjohtaja Heikki Pajuoja Metsäteho Oy Logistiikkakysymykset Tiehallinnon ja tieverkon osalta Tiejohtaja Seppo Kosonen Tiehallinto Raakapuukuljetukset rataverkolla Apulaisjohtaja Timo Välke Ratahallintokeskus Logistiikkaan liittyvät T&K-hankkeet Erikoistutkija Antti Korpilahti Metsäteho Oy Metsäbiojalostamot […]
