Yli neljännes metsähakkeesta haketetaan Metsätehon tuoreen selvityksen mukaan jo terminaaleissa. Terminaalihaketuksen/ -murskauksen osuudet kasvoivat sekä pienpuun että kantojen osalta vuonna 2014. Tienvarsihaketus on edelleen selvästi yleisin metsähakkeen tuotantoketju.
Yhtenäinen ohjeistus hakkuukoneen mittaustarkkuuden ylläpitoon
Metsätehon osakkaiden ja Koneyrittäjien liitto ry:n käytännön ohjeen tavoitteena on määritellä ne periaatteet ja toimenpiteet, joilla varmistetaan mittaustarkkuus hakkuukonemittauksessa.
Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 2014
Puunkorjuun ja kaukokuljetuksen tilastot vuodelta 2014. Puunkorjuun yksikkökustannukset laskivat ja puutavaran kaukokuljetuksen yksikkökustannukset nousivat vuonna 2014. Myös puunhankinnan yleiskustannukset nousivat.
HCT-ajoneuvoyhdistelmien vaikutus puutavarakuljetusten tehostamisessa
Esiselvityksessä on koottu yhteen ensimmäisiä tutkimustuloksia ja laskelmia HCT-ajoneuvojen vaikutuksista puutavaran kuljetustalouteen, logistisiin toimintamalleihin, liikenneturvallisuuteen, polttoaineen kulutukseen ja päästöihin.
Kehittynyt katkonnan ohjaus ja ennakkosuunnittelutiedon tarkkuus
Tutkimuksessa selvitettiin, tuottaako tyyppileimikointi hyötyjä kuusisahatukin katkonnan ohjaukseen sekä kartoitettiin, mikä on ennakkosuunnittelutiedon tarkkuuden vaikutus tyyppileimikointiin ja tukin katkonnan ohjaukseen.
Metsäteho 70 vuotta -seminaari
Metsäteho 70 vuotta -seminaari järjestetään 19.3.2015 kutsuseminaarina yhdessä Teollisuuden Metsänhoitajat r.y.:n kanssa Helsingissä. Seminaariesityksissä käsitellään sekä Metsätehon taivalta yhtiönä että metsäteollisuuden tulevaisuuden näkymiä.
Potential Business Models for Forest Big Data – Data to Intelligence (D2I) Project report, Task 3.2
Selvityksen tavoitteena oli kuvata metsävaradataa (Forest Big Data) hyödyntävien palveluiden potentiaalisia liiketoimintamalleja Suomessa. Selvitys toteutettiin osana DIGILEn Data to Intelligence (D2I) -ohjelmaa, jossa Forest Big Data edustaa yhtä seitsemästä liiketoimintasektorista.
Information Management of Bioenergy Supply Chains
In workshops with BEST participants it has been summarized that the most probable solution for information management in general is that parties of the biofuel supply chain keep using their own company-specific information systems and the systems are networked and communicate with other systems via data interfaces based on standards.
